Toi ylämäen kipuaminen tuntuu täl hetkel aika toivottomalta. Yks asia tekee sut onnellisemmaks kun mikään muu-jonkun sanat tai teot. Mut sama ihminen-silmän räpäyksessä-kääntää sulle selkänsä ja saa sut tuntemaan ittes mitättömäks. Ne valinnat mitä oot tehny ja tai suunnittelet tekeväs, ei riitä kenellekään ja et miellytä niillä ketään. Sit pysähdyt hetkeks miettii ja toteet, okei. Me eletään vaan kerran ja se kerta me eletään-joo ittemme takia-myöskin niitten takia ketkä on meille ne kaikista tärkeimmät. Jos kukaan ei kuuntelis toisen mielipidettä, oltais kaikki itsepäisii kun pienet lehmät laitimella.
En oo luovuttaja enkä aijo luovuttaa tälläkään kertaa vaikka haluisin. Unelmien eteen pitää tehä töitä ja aijon tehä niitten eteen töitä vaikka se veis mut itkun partaalle. Pettymysten kautta uuteen nousuun. Ojasta allikkoon ja sieltä takas lätäkköön josta kaikki alko. Aikaa ei voi ottaa takas, eikä me voida vaikuttaa enään mitään niihin valintoihin mitä ollaan jo tehty, mut tulevaisuuteen me voidaan vaikuttaa. Yleensä kaikki hyvät ideat tulee sillon kun kaikki on jo mennyttä, mut virheistä oppii-joskus se virhe vaan pitää tehä uudelleen vaan todetakseen ittelleen et ei se toimi.
Kulkemas tiet voit valita. Jos astuu väärälle tielle, aina voi poiketa polulta ja alkaa taas ettii sitä oikeeta tietä joka on joko jo mutkan takana, tai sit vähän kauempana, mut jossain se on. Pakko olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti