Töissä olin vähän ennen 11 joten mulla oli hyvää aikaa vaihtaa työvaatteet päälle jne. Ensimmäinen asiakas tuli ja meni. Tää päivä avas mun silmiä vähän jollain tasolla. Oon aina ollu sitä mieltä et kaikki ihmiset on saman arvosii, mut en oo koskAa pysähtyny miettii tätä asiaa loppuun asti.
Välil tuntuu et jotkut ihmiset ei oo tyytyväisiä mihinkää mitä ne saa tai ees siihen millasii ne on. Sit on se toinen ääripää.
Ihminen joka on menettäny kaiken mut oppinu elää menetyksen kanssa ja osaa arvostaa niit pieniäkin asioita elämässään- niitä asioita jolla jollekin toiselle ei oo mitään merkitystä.
En todellakaa oo mikää hihhuli joka elämäntyökseen miettii tälläsii juttui, mut jotenki tuntu vaan NIIN upeelta nähä ihminen joka on menettäny paljon ja elämä on tietyllä tavalla rajotettua, ei anna sen vaikuttaa elämää, vaan menee pää pystyssä kohti parempaa huomista, välittämättä siitä mitä muut ajattelee tai sanoo.
Töitten jälkeen oli tarkotus lähtee kaverin kanssa raveihin, mutta suunnitelmat vähän muuttu ja oltiinki sit vaan keskustassa pyörimässä pari tuntii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti